Sivut

maanantai 8. syyskuuta 2014

Onnidog`14: perjantai

Repe flyball treeneissä.

Herätys oli 7.30,jotta kerettiin valmistautua, käyttää koirat ja pakata auto. Koirat laitettiin matkustamaan auton peräälle häkkeihin. Reino toiseen kevariin ja Nipsu&Sisu toiseen. Lähtö oli siis 8.45 ja perillä oltiin 9.35. Käytiin heti ensimmäiseksi vahvistamassa ilmoittautuminen ja hakemassa ranneke. Sitten käytettiin koirat nopeasti pissalla ja pian Repen koulutus alkoikin. Olin ilmoittanut Reinon flyball-koulutukseen.

Ensin tutustuttiin pallo koneeseen. Alussa Repeä vähän arvellutti pallo kone, mutta pian nousi läpsäyttämään sitä kuin vanha tekijä! :) Vielä ei tehty niin, että pallo pongahtaisi koneesta, vaan kouluttaja ikäänkuin vieritti pallon Repelle. Tästä Repe tauolle. Tauon jälkeen kokeiltiin hypyillä irtoamista. Eli kouluttaja oli hyppyjen päässä palkkaamassa Reinon (kuva alempana). Se meni hienosti, vaikkei Repe mikään agility koira olekaan. Tästä taas tauolle. Tauon jälkeen yhdistettiin hypyt + pallokone. Edelleenkin niin, että pallo vieritettiin Repelle. Tätä toistettiin pari kertaa ja lopetettiin siihen.

Vauhtia ei puuttunu.
c. Hanna Laukkanen Jinsi
Reinon koulutuksen jälkeen käytiin hakemassa meidän mökkiin avaimet. Kiitokset himos lomille, että saatiin ne jo heti!! (eikä ole maksettu mainostus..) Käytiin purkamassa tavarat mökkiin ja lähdin Kaisa Hilskan ruokinta-luennolle. Monta kysymystä sai vastauksen, ja yliaikaakin meni varmaan joku vähän päälle puoltuntia, mutta se ei haittaa!

Luennon jälkeen lähdin melkein heti Nipsun kanss canicross-koulutukseen. Oltiin ainoita oppilaita :D. Treenattiin vetämistä, koska canicrossissa se on aika olennainen-, ja tärkeä asia. Eli minä olin kauempana huutamassa Nipsua, kun kouluttaja tuli Nipsun kanssa mun luo. Kyllä muuten näki koirasta, että oli kivaa, vaikka ei tehty kuin ihan lyhyitä pätkiä. Lisäksi saatiin neuvoja miten aloittaa canicrossin harrastaminen ja yleisesti tietoa lajista.
Sitten mökkiin pitämään vähän yli tunnin tauko. Illalla ohjelmassa oli vielä match show, johon osallistuttiin Sisun kanssa :). Sisun kanssa ollaan käyty viimeksi mätsäreissä joskus toukokuussa, joten päätin, että korkea aika mennä uudestaan. Eikä hullummin mennyt..:D! Sisu esiintyi kivasti, mitä nyt piti muille koirille muutaman kerran haukkua, mutta hyvin meni muuten vaikka kuumakin oli. Saatiin siis sininen nauha. Nauha kehässä tuomari otti 3jatkoon ja kun hän kertoi, että me ollaan jatkossa olin jo ihan, että wu-huu!! :D Vaan, kun meidät sijoitettiin ensimmäisiksi, en ollut uskoa sitä :D. Bis kehässä oli paljon koiria, joten sijoitusta ei odotettu. Sisu rupesi jo olemaan väsynyt ja varsinkin  kävely ei tuntunut onnistuvan. Silti..BIS 5!! Wuu-huu, mikä päivä! :D Ja kyllä sai Sisu myöhemminkin tuomarilta kehut :D. Palkinnoksi Sisu sai 2ruusuketta, 2pussia nappuloita, lelun, yhden märkäruuan, luun ja 2semmosta pyöreää vähän lautasen näköistä luuta.
Sisu mätsärissä. 
Mitäköhän mä oikein puhun tässä Sisulle, kun se näyttää nauravan mulle? :D
Sisu SIN 1,BIS 5!!
Myöhemmin illalla käytiin vielä vähän lenkillä, herkuteltiin ja muuten vaan oltiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat